Katutaiteellinen kevättapahtuma 28.5.2016

Tule tekemään taiteellisia seinämaalauksia klo 12.00 alkaen torilla.

Taidemaalarit valtaavat Karakallion ostarin
Katutaiteellisessa kevättapahtumassa kaupunkilaiset saavat pensselit ja suihkepullot käsiinsä, kun Karakallion keskuksen valkoiseen ytimeen, ostoskeskuksen käytävän seiniin loihditaan huikeita seinämaalauksia. Taiteilija Salla Ikonen ja kaupunkilaiset maalaavat seinän yhdessä 28.5. Karakallion katutaiteellisessa juhlassa. Suunnittelutyötä on tehty asukkaiden kanssa ja maalaus viimeistellään juhlassa.
katosjakettu
Sirkus saapuu kaupunkiin
Juhlapäivänä sirkuskin saapuu Karakallioon ja kaduilla kuullaan katusaarnaajaa, ihaillaan balilaista naamiotanssia ja kansantanssia Suomesta ja maailmalta sekä nähdään kilpatanssi- ja cheerleader -esityksiä. Tori täyttyy saksofonin sävelmistä ja pajoilla riittää taiteellista puuhaa lapsille. Siivouspäivää viettävät karakalliolaiset voivat myydä tarpeettomaksi käyneitä tavaroitaan ja vaatteita torilla.
Karakallion ostoskeskuksen käytävän läpi kulkee päivittäin satoja kaupassa ja torilla ostoksiaan tekeviä karakalliolaisia ja koululaisia. ”Retro-ostarimme on meille tärkeä kohtauspaikka ja haluamme rakennukseen säpinää ja kaupunkikulttuuria, nyt kun keskustaan suunnitellaan uusia asuntoja ja palveluja, kertoo Karakallio-Seuran puheenjohtaja Aulikki Pentikäinen.
Kun rakentaminen alkaa, seinämaalauksetkin katoavat. Maalaustyön toteutus on osa Karakallio-Seuran 50-vuotisjuhlaa, mutta hanke on yhteinen Espoon kaupungin ja Karakallion Ostoskeskus Oy:n kanssa
Katutaiteellinen kevättapahtuma lauantaina 28.5. klo 12-15.30
Karakallion tori, Karakalliontie 10

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Aulikki Pentikäinen, Karakallio-Seura
p. 050 3500 238
TERVETULOA!

Osallistu kirjoituskilpailuun 15.5.2016 mennessä

Kirjoita Karakallion historiaa 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Tarinat voivat kosketella ihan mitä tahansa aihetta ammatistasi nuoruusmuistoihin tai hiihtokilpailuista Huushollin tarjontaan.
Paras kirjoitus palkitaan 150 euron stipendillä ja kahdelle seuraavalle myös pienet huomionosoitukset.
Kirjoitusten suositeltu pituus on 4000 merkkiä. Toimita kirjoituksesi 15.5.2016 mennessä osoitteella karahka.toimitus(at)gmail.com tai Karahkan toimitus, Jarmo Oksanen, Suohaukantie 8, 02620 Espoo